Palasia päiväkirjoista

Moro!

Nyt oon palannut sademetsästä takaisin sivistyksen pariin. Vessassa oleva pytty ihastuttaa ja ihmetyttää, samoin itseni näkeminen peilistä (lähinnä ihmetyttää, ei niin ihastuta). Vilja- ja maitotuotteet maistuu taivaallisilta, samoin vesi joka ei maistu nuotiolta. Silti jo nyt on ikävä Supayakua, ja kaupungissa olo vaatii totuttelua. Koska on mahdotonta kertoa yhdessä blogipostauksessa melkein kolmen kuukauden tapahtumat, päätin laittaa joka viikolta jokusen sitaatin mun kenttäpäiväkirjoista. Ehkä ne jotakin kertoo mun ajasta Supayakussa. Keskityn näissä nyt ihan arkielämään. Musajutuista saatte lukea sitten gradun muodossa.

Nuotion makuista vettä.

Nuotiolta maistuvaa vettä.

Viikko 1, 18.1.-24.1.

20.1.”Tänään pääsin perille Supayakuun. Jee! Nyt oon täällä Bernaben, Magnan, Maricielon (12 v.), Jazminin (8 v.) ja Cristianin (5 v.) kotona jossa näillä näkymin majoitun ainakin ekat viikot.”

23.1. ”Chacralla (metsän keskellä olevalla viljelyksellä) sain kehuja siitä että osaan kävellä. Jotkut kaupungista tulleet ei kuulemma ole osanneet kävellä metsässä kumisaappailla.”

23.1. ”Kirkossa (evankelinen Iglesia del Nazareno) miehet istuvat toisella puolella, naiset (joilla kaikilla on hame päällä) toisella. Mä tuun kirkkoon etuajassa kun Isaac vielä treenaa synalla playbackin päälle. Huomaan liian myöhään, jo culton (jumalanpalveluksen) alettua, että istun miesten puolella ja housut jalassa.”

Kirkon pääovi.

Kirkon pääovi.

Viikko 2, 25.1.-31.1.

25.1. ”Onpa ollut rento päivä. Ollaan putsattu kahvipapuja melkein koko päivä. Lisäksi käytiin äsken joella uimassa.”

28.1. ”Miten voikin tulla näin hyvä olo jalkojen sheivaamisesta?! Parin viikon sänki läksi ja miljoonasta puremasta (joista pari vaikuttaa tulehtuneilta) huolimatta on naisellisempi olo kuin aikoihin. Elämä ei oo hassumpaa. Vähän mietityttää vain se miten saan viikkoviestit Nancyn kautta Suomeen lähetettyä koska nyt on taidettu olla viisi päivää ilman kenttää koko kylä.”

29.1. ”Eilen juteltiin lounaalla Yasminin ja Maricielon kanssa mm. siitä mitä on pizza ja mitä on pippuri. Kyllä nämä aika erilaisessa maailmassa elää kuin kaupunkilaislapset.”

Chacra.

Chacra.

Viikko 3, 1.2.-7.2.

4.2. ”Kaikki puhuu awajúnia eikä mulla vois olla turhempi olo. Onneksi illalla on culto niin on edes jotain vähän järkevän tuntuista tekemistä tänään.”

6.2. ”Lounasta odotellessa juttelin Davidin (toisen perheeni isän) kanssa ja tuli parempi olo täällä olosta. Se pahoitteli hirveästi kun ruoka on mitä on, ja vaimonsakin on kuulemma huolissaan siitä saanko tarpeeksi syödäkseni. Luulen että sain ne vakuutettua siitä että oon tyytyväinen.”

David opettaa mua punomaan koreja.

David opettaa mua punomaan koreja.

Viikko 4, 8.2.-14.2.

8.2. ”Miten köyhyys näkyy tässä perheessä (toinen perheeni):ŸŸ a) Ei leluja (lapset leikkii mm. lentopalloa täyteen puhalletulla muovipussilla). b) Ei suihkua (vain puutarhaletkuviritelmä vyötärön korkeudella). c) Vessa = reikä maassa ilman seiniä. d) Vessapaperina vanha kouluvihko, presidentinvaalimainokset tai puiden lehtiä. e) Tosi iso osa ruoasta itse kasvatettu tai kalastettu. Ruoaksi saattaa olla pelkästään jukkaa ja/tai banaania ja vettä. f) Yhdellä saippualla pestään kaikki: hiukset, vaatteet ja kroppa. Astiat pestään kylmällä vedellä ilman pesuainetta ja ilman pesusientä/tiskiharjaa.”

9.2. ”Aamupalaksi toukkia, jukkaa ja banaania. Aitoa. Juomana kahvia jossa tosi kaukainen kahvin aromin häivähdys ja kilo sokeria.”

9.2. ”Vaikeeta kun en tiedä mikä täällä on normaalia ja mikä ei. Lapset teki just nuotion sisälle taloon! Pitäiskö kieltää vai ei?”

10.2. ”Täällä 5-vuotiaat tytöt jo pesee omat vaatteensa täysin itsenäisesti. Vaikea kuvitella saman ikäistä suomalaista nyrkkipyykkäämässä.”

Hyvää ruokahalua! Kuvassa aamiaistoukan lisäksi tokan perheeni tyttö Evelin.

Hyvää ruokahalua! Kuvassa aamiaistoukan lisäksi tokan perheeni tyttö Evelin.

Viikko 5, 15.2.-21.2.

16.2. ”Ai että, peseydyin alasti ekaa kertaa kahteen viikkoon ja tuli hyvä olo. David on reissussa ja luotin siihen että koko muu perhe on jo nukkumassa. Kenttätyön pieniä helmiä.”

19.2. ”Tammikuun kukkotappelu tuntuu herättäneen paljon innostusta, koska tälläkin viikolla oli tappelu. Norberto (tokan perheeni 16-vuotias poika) ja Carlos (Norberton kaveri) aikoo järjestää oman kukkotappelun toukokuussa. Carlos vertailee kumman kukko on kasvanut nopeammin.”

21.2. ”Uh, Valdemarin kanssa treffeistä ei tullut yhtään mitään. En ollut tajunnut että se puhuu noin heikosti espanjaa. Tiistaina uusi yritys ja tulkin kanssa.”

Vessa hyvällä ilmastoinnilla.

Vessa.

Viikko 6, 22.2.-28.2.

25.2. ”Täällä ollessa Suomi tuntuu jotenkin hirmu kaukaiselta. Se on vähän niin kuin joku uni tai unelma, ei mitenkään konkreettinen. Kaupungissa kun on skype, whatsapp ja netissä uutiset on meininki eri. Kaupungissa mietin usein mitä kello on Suomessa, mitä kukakin siellä tekee jne. Täällä ollessa tollasia juttuja miettii tosi harvoin. Enemmän mietin huhtikuuta ja sitä mitä itse teen kun oon taas kotona. Aika hyvin osaan kuitenkin elää täällä hetkessä, mistä oon tosi iloinen. Sitä varmasti kyllä edesauttaa se, että Suomeen päin ei ole mahdollista olla yhteydessä jatkuvasti.”

27.2. ”Mun eilinen kirkkoesiintyminen tuntuu päätyneen useampiin kännykkäkameroihin, ja täällä kotonakin ne jotka ei olleet cultossa kuuli mun laulut Sonian kännykästä. Paljon olen saanut kehuja ja ihmettelyä. Kuulemma mun awajunia ymmärtää täysin.”

27.2. ”Ötököiden pistoja voi näköjään olla mm. jalkapohjissa, varpaissa, takapuolessa, otsassa, silmäkulmassa, poskissa ja sormissa. Rairai.”

27.2. ”Söin muurahaisen! Lapset vain nyppi jalat ja siivet irti ja tunki elävänä suuhunsa. Mun ilmeen nähtyään Arlita ystävällisesti nyppi mun murkulta jalat ja siivet pois ja taittoi kropan kahteen osaan. Sit popsin sen. Ei maistunut yhtään miltään. 2/5.”

Tokan perheen pienimmät lapset.

Tokan perheen pienimmät lapset Arlita (10 v.), Janica (3 v.), Johan (7 v.), Joicy (4 v.) ja Evelin (5 v.) Oikeastaan kyllä Johan ja Joicy on noiden muiden lasten setä ja täti.

Viikko 7, 29.2.-6.3.

29.2. ”Täällä on jännä kailottamisen kulttuuri. Aina huudetaan vaikka kuinka kaukana oleville tyypeille. Huutamiseen käytetään tiettyä äänenkorkeutta, ja on myös joitain äänteitä (mm. hu-uu = olen kuulolla) joita ei muuten käytetä. Tänään Edith huuteli omasta makkaristaan tien toisella puolella olevassa talossa asuvalle tädilleen.”

4.3. ”Illalla culton jälkeen en saanut edes käydä rauhassa suihkussa, vaan Leidi (kolmannen perheeni 8-vuotias tyttö) istui vieressä ja tuijotti. Sanoin sille että voisin peseytyä yksin ja että se menis nukkumaan, mut ei se ymmärrä espanjaa enkä mä jaksanut vääntää sen enempää.”

6.3. ”Ilmar (5 v.) leikkii keilausta kolmella tyhjällä tonnikalapurkilla. Kannet pystyyn maahan keiloiksi ja purkkeja heittämällä yrittää kaataa ne. Tuossa kun se syljeskelee samalla niin mietin kuinkahan pitkään näillä muksuilla menee kaupungissa että tottuvat siihen ettei siellä voi syljeskellä keittiön lattialle.”

Kolmannen perheeni lapset ja isä katsoo kännykältä kristillisiä musavideoita.

Kolmannen perheeni lapset ja isä katsomassa kännykältä kristillisiä musavideoita.

Viikko 8, 7.3.-13.3.

8.3. ”On hauskaa että mua pidetään täällä politiikan ja maantiedon (ja kaiken muun) asiantuntijana, ja multa kysellään paljon. Missä on Rooma? Onko se valtio? Kuka on Euroopan presidentti? Onko Syyria Euroopassa? Miksi siellä on konflikti? Onko Euroopassa lentäviä autoja? Onko totta että Kiinassa on paha saasteongelma? Kuinka nopeasti junat voi kulkea? Miten cd-levy äänitetään? Eksyykö lentokentällä helposti? Ja niin edelleen. Nämä ja monet muut kysymykset mulle esitettiin eilen illalla.”

12.3. ”Polttopuita ei ole ollut moneen päivään, mut Isaac (kolmannen perheeni isä) ei ole tehnyt mitään asian eteen. Lucrecia (perheen äiti) on viimeisellä kuulla raskaana joten ei voi mennä hakemaan polttopuita. Lucrecia ja mä ollaan poltettu Isaacin (joka on itseoppinut puuseppä) lautoja ja kerätty pihalta keppejä koska jotenkin on pakko saada ruoka kypsymään.”

Kolmas kotini Supayakussa.

Kolmas kotini Supayakussa.

Viikko 9, 14.3.-20.3.

14.3. ”Viimeisten kahden kuukauden aikana mun ruokavaliosta varmaan 80 % on ollut keitettyä jukkaa (eli maniokkia, https://fi.wikipedia.org/wiki/Maniokki), 10 % banaania ja 10 % jotain muuta. Eilen ja tänään vain jukkaa ja yksi maissintähkä. Mut ihan hyvin tähän on jo tottunut.”

16.3. ”Tutkimuksen kannalta hirmu hyödyllistä asua tällaisessa 5-lapsisessa perheessä, mut alkaa kyllä tulla tää jatkuva huuto korvista ulos. Luulen että Suomeen palattuani nautin täysillä lapsettomasta elämästäni.”

19.3. ”Oon miettinyt miten David (kohta 2-v.) pärjää yötkin ilman vaippoja. Tänään vasta huomasin että kellään tässä perheessä ei ole patjaa. Ei kai se sit niin paljoa haittaa vaikka David kastelee sängyn joka yö. Tänään se on kakannut kahdesti keittiön lattialle (maalattia). Jea.”

20.3. ”Alan teki kolmannet haastatteluoharit. En tiedä mitä sen kanssa tekisin. Haluaisin haastatella sitä mut oon jo käyttänyt liikaa aikaa sen odottelemiseen. Ärsyttää kun mikään ei mene niin kuin on sovittu ja joutuu säätämään samoja asioita moneen kertaan.”

Tytöt menossa ekaa päivää kouluun kesäloman jäljiltä maaliskuun alkupuolella.

Tytöt menossa ekaa päivää kouluun kesäloman jäljiltä maaliskuun alkupuolella.

Oppilaat jonottamassa ruokaa koulun keittiön ovella.

Oppilaat jonottamassa ruokaa koulun keittiön ovella.

Viikko 10, 21.3.-27.3.

22.3. ”Isaac tarjoili taas koko perheelle aamukuuden konsertin (laulaen hengellistä musiikkia espanjaksi). Onhan toi paljon parempi kuin se viime viikon kello neljän jodlaus. Täytyy sanoa että sillä on varsin voimakas lauluääni ja paljon paatosta tulkinnassa.”

23.3. ”Pari viikkoa oon jo ripuloinut. Menin käymään postalla (terveysasemalla) lähinnä siksi että saisin Lucrecian ja Isaacin hiljaisiksi. En jaksa enää kuunnella vatvontaa siitä mistä tää voi johtua tai miten tän voi parantaa. Postalta annettiin antibiootit matkaan. On joku bakteeri todennäköisesti. Kun selitin Lucrecialle mitä postalla sanottiin se kysyi mitä bakteeri tarkoittaa.”

23.3. ”Sähköt!! 4,5 vuorokautta oltiin ilman, ja olin jo ihan varautunut siihen että pääsiäinen menee pimeässä. Kun eka katulamppu syttyi Angel (10 v.) ja Leidi (8 v.) alkoi tanssia, laulaa ja huutaa. Kyllä mullekin kelpaa.”

27.3. ”Lucrecia osasi kertoa että eilen Datemissa (kylä 40 min kävelymatkan päässä Supayakusta) shampoota juomalla itsemurhaa yrittäneelle miehelle oli juotettu maitoa ja sen jälkeen viety postalle. Nyt mies on kuulemma ok.”

Zona urbana. Chacralta palaamassa.

Zona urbana. Chacralta palaamassa. Edith kantaa kotiin jukkaa päähän roikkumaan viritetyllä korilla.

Viikko 11, 28.3.-3.4.

28.3. ”Felix (luokanopettaja) kertoo alakoulussa 5-6-luokkalaisille että jos syö liikaa teollisesti kasvatettua kanaa voi muuttua homoseksuaaliksi. Siksi sitä pitää vältellä.”

29.3. ”Tänään secundariaan (yläkouluun)! Sit on kaikki tän kylän koulut nähty.”

31.3. ”Olipa pitkä ja tunteikas päivä. Klo 6 lähdin Carlan kanssa Manuelin luo, ja siitä lähtien oon juossut paikasta toiseen. Nyt klo 23 vielä viimeistelen hommia. Neljän tunnin päästä lähtee kyyti Jaéniin. Tänään oon itkenyt ja nauranut, syönyt neljä lounasta ja kolme päivällistä ja saanut kaikki hommat sellaiseen kuosiin kuin olin suunnitellutkin.”

Martina laulaa ja Manuel soittaa pinkuita.

Martina laulaa ja Manuel soittaa pinkuita.

Yhteenvetona voisi sanoa että Supayaku-aika oli todella vaikuttava. Sain kolme uutta perhettä joita ikävöin jo nyt, tutustuin tosi erilaiseen kulttuuriin ja opin millaista on elämä jos perheen tulot ovat 0 solea kuukaudessa. Toivottavasti myös gradusta tulee kelvollinen. Nyt oon innoissani Suomeen paluusta mutta samalla olo on hirmu haikea. Jokusen tunnin päästä alkaa noin 20 tunnin bussimatka Jaénista Limaan. Limassa hoidan hommia ja näen kavereita kolmen päivän ajan, ja ensi keskiviikkona lähtee lento Miamiin. Suomessa olen toivon mukaan ensi perjantaina.thumb_DSC03060_1024

Nähdään ihan pian!

Välikuulumisia

Moi!

Mun täytyi tulla muutaman päivän retkelle Jaéniin hoitamaan poliittisia suhteita, eli juttelemaan Supayakun kyläpäällikön kanssa joka asuu vielä pari viikkoa täällä kaupungissa. Huomenna todennäköisesti suuntaan taas Supayakuun.

Elämä sademetsässä on lähtenyt käyntiin leppoisasti, ja viihdyn paremmin kuin koskaan Limassa. Kuumuus ei ole niin hirveä kuin kaupungissa, ja öisin saa jopa pistää pitkähihaisen päälle ja kääriytyä makuupussiin. Päivisin on lämmintä ja mukavaa. Tähän mennessä oon lähinnä totutellut elämään kylässä ja tutustunut ihmisiin (erityisesti perheeseen jossa asun). Oon oppinut mm. kylvämään pähkinäpensaita, puhdistamaan kuivattuja kahvipapuja, pureskelemaan sokeriruokoa ja käyttämään viidakkoveistä. Marsuja en ole ainakaan vielä nylkenyt, mutta ehkä senkin aika vielä tulee, niitä kun pyörii keittiön lattialla parikymmentä.

Supayakun "päätie".

Supayakun “pääkatu”.

Ihmiset ovat pääsääntöisesti tosi mukavia vaikkakin etenkin aluksi vähän varautuneita. Oon kuitenkin saanut jo luotua jokusia lupaavan oloisia kontakteja. Yleisesti ottaen kyläläisiä kiinnostaa tosi paljon kuka olen ja mitä teen Supayakussa. Myös mun tietämys länsimaista herättää mielenkiintoa, ja esimerkiksi perheen lapset ovat ihan innoissaan kun kerron millaista on matkustaa lentokoneella tai mitä pitsa on ja miltä se maistuu.

Kyläläisiä odottamassa pian alkavaa kukkotappelua.

Kyläläisiä odottamassa pian alkavaa kukkotappelua.

Ainoa oikea miinus Supayakussa on ruoka jonka kanssa jo ekojen 1,5 viikon aikana on ollut hankalaa sekä henkisesti että fyysisesti. Joka ruoalla (aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi) on samoja juttuja: älytön kasa jukkaa eli maniokkia, riisiä ja keitettyä tai paistettua banaania. Lisäksi mahdollisesti hyvinä päivinä joku epämääräinen kökkö lihaa tai kokonainen kala. Ihan valtava määrä hiilareita siis, vähän proteiinia ja ei oikein muuta. Nyt ostin loppuajaksi monivitamiinitabletteja. Toivottavasti ne vähän auttaa.

Minä ja yksi perheen lapsista, Yasmin, jokirannassa.

Minä ja yksi perheen lapsista, Yasmin, jokirannassa.

Musiikkijuttujakin oon vähän jo aloitellut. Cumbia raikaa matkaradioista ja kännyköistä ja lisäksi paikallisessa kristillisessä kirkossa on paljon musiikkia. Tänään kävin Jaénissa yhden radiokanavan toimistolla, jossa sain aivan ekstrahyvää kohtelua. Nyt mun läppäriltä löytyy mp3-tiedostoina kaikki sillä kanavalla soitettavat biisit. Jos siis haluatte kuunnella joskus cumbiaa, huaynoja tai pasilloja niin tervetuloa kylään. Uuden musiikin lisäksi Supayakussa kylän vanhimmat ovat opettaneet mulle myös jo vähän perinnemusiikkia, ja olen saanut lahjaksi perinteisen huilun, pinkuin.

Futiskenttä.

Futiskenttä.

Tällaista täällä. Mukavaa alkukevättä kaikille!

Sademetsään!

Moi!

Mun oli tarkoitus kirjoittaa oikein pitkä blogiteksti ennen sademetsään katoamista, mutta viime päivät ovat menneet kiireisissä merkeissä kenttätyöhön valmistautuessa. Mutta tässä tiivistettynä viimeisen kuukauden jutut: Meksikon matka meni hyvin, PUCP (yliopisto) on lopultakin kunnialla ohi, ja laukku on taas pakattu. Huomenna suuntaan bussilla 18 tunnin matkan päähän Jaénin kaupunkiin Pohjois-Peruun.

Meksikosta voisi kertoa vaikka kuinka pitkään, koska tuntuu että siellä riittää nähtävää ja tehtävää ihan laidasta laitaan. Me muun muassa ajeltiin autolla Oaxacan maaseudulla, käytiin parikin kertaa katsomassa painia (lucha libreä), maattiin rannalla, bongattiin delfiinejä, ihailtiin upeaa arkkitehtuuria, käytiin museoissa ja osallistuttiin kokkauskurssille. Katuruoka ja ruoka ylipäätään oli älyttömän hyvää ja halpaa. Siitä nautittiin aina silloin kun ei vatsa ollut liian pahasti sekaisin.

Xochimilcon absurdi kanaali.

Xochimilcon absurdi kanaali Meksiko Cityssä.

Limaan palasin 30.12., ja uusi vuosi meni sikureiden ja kaverin kavereiden kanssa rannalla Liman lähistöllä. Siellä nukuin yön kaverin vuokraaman kämpän kivilattialla. Parannusta viimevuotiseen uudenvuodenyöhön oli, mutta ensi vuonna tavoitteena voisi olla patja.

Punta Hermosa.

Punta Hermosa.

IMG_0408_1024

Uusi vuosi 2015 Madridin lentokentällä.

 

thumb_IMG_1746_1024

Uusi vuosi 2016 Punta Hermosassa Perussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomenna alkaa matka Jaéniin, jonne saavun toivottavasti perjantaina aamupäivästä. Olen ensin reilun viikon Jaenissa, ja saan toivottavasti siellä tilaisuuksia jutella muutamien järjestötyyppien ja natiivikylistä kaupunkiin asumaan tai käymään tulleiden ihmisten kanssa. Tarkkaa suunnitelmaa ei ole, katsotaan mitä vastaan tulee. Ensi viikon viikonloppuna menen erään perulaisen antropologin, Erik Pozon, kanssa samaa matkaa Jaénista Supayakun kylään.

Supayakussa olen näillä näkymin huhtikuun ekoihin päiviin saakka. Kylä on jatkuvassa kontaktissa muun maailman kanssa, ja kuuleman mukaan siellä on pieniä kauppoja joista saa perustavaraa (mitä sitten lieneekään). Vesi on johdettu letkua pitkin läheisestä vesiputouksesta ja pääkylässä on yleensä sähköä. Yksihuoneisissa taloissa on maalattia, seinät on tehty kapeista oksista ja kokkaus tapahtuu nuotiolla. Vessoina toimivat reiät maassa. Mielikuvat puolialasti rumpua soittavista sulkapäisistä intiaaneista varmaan voi unohtaa, sillä vastassa on mitä luultavimmin farkut jalassa kokista juovia ja kännykästä cumbiaa kuuntelevia nykyinkkareita.

Jaénissa mulla pitäisi toimia mobiilidata, joten vielä ensi viikon ajan pystyn lukemaan viestejä whatsappissa ja facebookissa. Supayakussa nettiä ei ole, ja kännykkä toimii vain perulaisten numeroiden kanssa. Äidin, isän, Aleksin ja Santsin kanssa meillä on erityissysteemit kommunikointiin (limalaisen kaverin välityksellä). Jos siis haluatte urkkia musta tietoja tai kertoa mulle jotakin niin noiden tyyppien kautta onnistunee. Muussa tapauksessa ei muuta kuin loistavaa alkuvuotta kaikille. Kuulette musta todennäköisesti seuraavan kerran huhtikuussa.

Tacoja odotellessa

Moi!

Tässä ehkä viimeistä kertaa kuulumisia opiskelujen tiimoilta. Vika virallinen viikko luentoja alkaa maanantaina, ja sen jälkeen on enää muutamia hajanaisia luentoja, lopputentit ja lopputöiden palautukset. Vielä ei ihan voi sanoa että selvisin hengissä PUCP-vuodesta, mutta ei se enää kaukanakaan ole. Joulukuun kymmenes päivä mulla on Aleksin kanssa treffit Meksiko Cityn lentokentällä, ja siihen mennessä on toivottavasti kaikki opiskelujutut paketissa. Vielä on kuitenkin tiukka rutistus edessä. PUCP ei anna löysää edes vaihto-opiskelun vikoiksi hetkiksi.

Tämä lukukausi sujui aika samanlaisissa merkeissä kuin edellinenkin, eli luin tuhansia sivuja, hajoilin ryhmätöihin (miksi ne on aina pakko tehdä edellisenä yönä?!) ja ihmettelin opiskelumeininkiä ylipäätään. Yksi hieno esimerkki oli parin viikon takainen tentti, jonka materiaalit luennoitsija laittoi nettiin päivää ennen. Mulla oli sinä päivänä klo 22 asti luentoja, joten opiskelin sitten ennen klo 8 aamulla. Luennoitsija tuli tenttiin 40 minuuttia myöhässä ja ilmoitti että se onkin aiemmasta tiedosta poiketen suullinen eikä kirjallinen. Että näin. Mutta selvisin hengissä, niin kuin muistakin tähän lukukauteen mahtuneista 22 tentistä, 9 kirjallisesta työstä ja 19 referaatista. Tainno onhan tässä vielä monta mahdollisuutta tyriä.

Kämppä mulla on täällä Limassa vain marraskuun loppuun saakka. Sen jälkeen alkaa eläminen matkalaukusta käsin. Vikat 1,5 viikko ennen reissua lusin varmaan kavereiden nurkissa tai halvoissa hostelleissa. Ja sitten MEKSIKOOOO! Matkakuume alkaa olla tosi korkealla, ja odotukset erityisesti meksikolaisen ruoan suhteen on hirmuiset.

Opiskelujen lisäksi olen suunnitellut paljon tulevaa kenttätyötä sademetsässä. Näillä näkymin muutan asumaan Supayaku-nimiseen yhteisöön Pohjois-Peruun noin 15.1.-2.4. väliseksi ajaksi. Kylä kuuluu Awajún-heimoon, joka on tunnettu muun muassa sotaisuudestaan, mutta myös rikkaasta ja edelleen melko perinteisestä kulttuuristaan. Kylässä on jo vuosia työskennellyt yksi perulainen antropologi, Erik, ja menen sinne hänen matkassaan. Tarkoitus olisi tuon 11 viikon aikana tutkia minkälaista musiikkia kylässä on, keskittyen erityisesti siihen miten ja miksi perinteistä musiikkia opetetaan lapsille.

Supayaku

Supayaku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Supayaku2 (kopio)

Jonnekin tuonne pitäis tähdätä. Ensin 18 tuntia bussilla Limasta Jaéniin ja sieltä pikkuteitä Supayakuun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kertoilen vielä tarkemmin noista kenttätyöhön liittyvistä jutuista ennen kuin katoan metsään kolmeksi kuukaudeksi. Ja totta kai täytyy postata myös kuvia meksikolaisista tacoista ja Tyynenmeren rannalla olevasta bambumajasta jossa minä ja Aleksi vietetään joulu.

Kuullaan!

Lentoja

Moi!

Oho, enpä tajunnutkaan että tässä meni koko syyskuu ilman yhtään blogitekstiä! Nyt on siis taas päivityksen aika. Limassa kesä tekee tuloaan. Päivisin paistaa usein aurinko ja farkut jalassa tulee hiki, mutta illalla viilenee vielä niin paljon että takki on pakko laittaa päälle. Lukukausi yliopistolla on aika lailla puolessa välissä. Kuten ennenkin, hommaa riittää opintojen puolesta tosi paljon. Esimerkiksi yhdellä kurssilla meillä on joka viikko tentti (yhteensä 15 tenttiä) ja toiselle kurssille pitää tehdä lukukauden aikana mm. 19 kriittistä referaattia. Hohhoh. Opiskelun lisäksi oon lenkkeillyt aika paljon ja ollut mukana sikurijutuissa. Vapaaehtoistyön Vizcacherassa päätin lopettaa, koska tuntuu että aika ei vain mitenkään riitä kaikkeen. Se on tuntunut tosi hyvältä ratkaisulta, vaikka katukirjastot olivatkin ihania ja tärkeitä.

thumb_IMG_1444_1024

Olen viimein löytänyt muutaman tosi hyvän kontaktin (paikallisia tutkijoita) gradua varten, ja se homma on edennyt. Tutkimussuunnitelma alkaa olla laadittuna, ja muutenkin vaikuttaa siltä että tämä juttu tulee oikeastikin toteutumaan. Tarkoitus on siis mennä heti tammikuun ekoina päivinä sademetsään ja asua siellä jonkin pienen yhteisön kanssa kolme kuukautta. Mulla on vielä muutama paikkavaihtoehto, ja nyt pitäisikin pikapuolin valita minne haluan mennä (Ashaninkojen luo Satipoon vai Awajúnien luo Cajamarcaan).

Lentoja olen ostellut viime aikoina ahkerasti, ja mulla on nyt kolmet liput olemassa. Tämän kuun lopulla menen käymään Puerto Maldonadossa. Meillä on yhden kurssin puitteissa siellä pari päivää kenttätyötä. Lisäksi mun pitää samalla reissulla käväistä Brasilian puolella jotta saan taas viisumin uusittua. Sitä seuraava reissu on joulukuussa, jolloin mennään Aleksin kanssa kolmeksi viikoksi Meksikoon. Viimeiset lennot ovat huhtikuussa, ja silloin suuntana on Suomi! Lähden Limasta 6.4. ja perillä Helsingissä olen toivon mukaan 8.4. illalla. Aika lailla puoli vuotta siis vielä tätä seikkailua jäljellä.

thumb_IMG_1425_1024

Koti-ikävä on helpottanut tosi paljon syyskuisesta, ja tuntuu että tuo lentojen ostaminen Suomeen auttoi myös asiaa. Vielä on paljon tehtävää täällä, ja etenkin alkuvuoden kenttätyöstä sademetsässä olen innoissani. On kuitenkin kiva tietää nyt tarkkaan milloin pääsee takaisin kotiin. Suomi-ikävään saattaa tulla helpotusta myös jo tällä viikolla, kun saan tänne Limaan kylään isän, äidin ja Daven. Jee 🙂

Mukavaa syksyn jatkoa teille kaikille!

Suomi-ikävä

Hola.

Aleksi lähti eilen illalla takaisin Suomea kohti. Täytyy sanoa, että tämä elokuu oli ehkä elämäni paras kuukausi. Aivan käsittämättömän upean reissun jälkeen oli mukava tulla takaisin Limaan. Näytin Aleksille täällä kivoja ja jänniä paikkoja ja löydettiin yhdessä uusia sellaisia. Oltiin myös perulaisen ruoan kokkauskurssilla, joka oli tosi hauskaa ja mielenkiintoista. Mahdollisesti pääsette tekin maistamaan causaa, lomo saltadoa, cevicheä tai picaroneja ensi vuonna.

thumb_DSC04295_1024 thumb_IMG_1368_1024

Jotenkin tuo Aleksin kanssa oleminen kuitenkin sai mussa aikaan myös koti-ikävän, jollaista mulla ei oikeastaan kovin paljoa ole ollut aikaisemmin. Ehkä se että sai puhua suomea ja höpistä kaikista Suomeen liittyvistä asioista ja ihmisistä laittoi miettimään elämää siellä puolella maapalloa. Reissu on nyt vähän yli puolivälissä. Tasan kahdeksan kuukautta sitten lähdin Suomesta, ja huhtikuussa olisi tarkoitus tulla takaisin. Nyt kuitenkin tällainen listaus jutuista joita on ikävä.

– Ihmisiä. Erityismaininta äidille, isälle, veljille, Santsille, Aleksille ja Rinteen perheelle.

– Ruokia. Ruisleipää, maitorahkaa, rasvatonta maitoa, salmiakkia, sipsejä, lakritsia, fazerin sinistä ja ylipäätään kaikkea tuttua.

– Opiskelun vapautta. Tänä lukuvuonna mulla on esimerkiksi yhdellä kurssilla joka viikko tentti ja toiselle kurssille pitää kirjoittaa kaksi kertaa viikossa kriittinen referaatti. Ah Suomea, jossa yleensä selviää kurssista vain yhdellä tentillä.

– Musiikkitiedettä. Antropologia ja Peruun liittyvät kurssit on kiinnostavia, mutta eihän ne musiikkitiedettä ole…

– Joukkoliikennettä. Vaikka oon jo aika sujut Liman bussien kanssa, on mulla ikävä busseja/junia/ratikoita joiden reitin tietää numeron tai kirjaimen perusteella. Puhumattakaan reittioppaasta, selkeistä hinnoista ja matkakortista.

– Täsmällisyyttä, tehokkuutta ja sitä että edes joku asia joskus menisi juuri niin kuin on sovittu. Täällä Perussa osataan vatvoa asiaa kuin asiaa. Ja aina joutuu odottamaan ja jonottamaan.

– Aina välillä sitä että olisin ulkonäöltäni ihan niin kuin kaikki muutkin, enkä herättäisi minkäänlaista huomiota.

– Luontoa. Limasta ei metsää löydä vaikka yrittäisi. Sitten kyllä sätii kun pääsen Suomessa metsäpoluille juoksemaan.

Siinä varmaan päällimmäiset. Tästä vuodatuksesta huolimatta täytyy sanoa, että ei elämä täällä mitenkään kurjaa ole. Pääsääntöisesti viihdyn hyvin, ja opiskelujen aloitus nyt toisella lukukaudella on ollut huomattavasti ekaa lukukautta helpompaa. Melkein kaikki vaihtarikaverit lähtivät takaisin koteihinsa, mutta mulla on onneksi opiskelujen ja sikurien johdosta perulaisia kavereita. Ehkä noihin uusiinkin vaihtareihin tulee jossain välissä tutustuttua.

Mukavaa alkavaa syksyä sinne Suomeen! Kuullaan taas.

Andeilla ja sademetsässä

Moi! Heinäkuun viimeisenä päivänä sain tänne Peruun kuukauden visiitille Aleksin, jonka kanssa reissattiin 11 päivää Puerto Maldonadossa, Cuscossa ja Machu Picchulla. Matka alkoi lennolla Limasta Cuscoon, josta otettiin heti samana iltana yöbussi Puerto Maldonadoon aika lähelle Brasilian rajaa. Siellä meillä oli buukattuna kahden yön ja kolmen päivän retki Sandoval-järvelle. Nähtiin jänniä eläimiä, kuten kaimaaneja, jättiläissaukkoja, laiskiaisia, apinoita, tarantelloja ja skorpioneja. Päästiin myös uimaan samaisia kavereita kuhisevaan järveen. Klo 5.30 lintubongausretket ottivat meillä vähän koville, koko kroppa oli täynnä ötököiden puremia ja lodgen baarissa kokista ei ollut ja kalja oli kallista. Mut muilta osin oli varsin antoisa ja mukava reissu ja kolme päivää ilman nettiä (ja suuren osan aikaa myös ilman sähköä) teki hyvää.

thumb_DSC04064_1024

 

thumb_DSC04105_1024thumb_DSC04170_1024Eräilyn jälkeen palattiin bussilla Cuscoon. Kaupunki vakuutti kirkkoarkkitehtuurillaan ja kapeat kadut olivat varsin sympaattisia. Päästiin nauttimaan monenlaisista kulinaristisista elämyksistä, kuten marsusta (hyi) ja alpakasta (nam). Löydettiin myös jänniä paikallisten alueita turistikartan ulkopuolelta, joissa halvimmillaan kahden ruokalajin menun juomalla olis saanut kolmella solella (n. 0,80 €). Jätettiin se kuitenkin väliin ja syötiin parinakin päivänä viisi solea maksava lounas kauppahallissa.

Cusco

Cusco.

 

 

Perunakauppiaita

Perunakauppiaita.

Nyljettyjen marsujen osto ja myynti.

Compra y venta de cuyes pelados eli nyljettyjen marsujen osto ja myynti.

thumb_DSC04218_1024

Aleksin synttärilounas.

 

 

 

 

Kolmen kaupunkipäivän jälkeen jatkettiin taas seikkailua. Me haluttiin päästä katsomaan onko Machu Picchu kaiken hehkutuksen arvoinen paikka, mutta koska budjetti ja reppureissaajaidentiteetti eivät mitenkään antaneet myöten riistohintaisille junamatkoille Cuscosta Machu Picchun kylään, päätettiin hoitaa reissu omatoimisemmin. Matkattiin siis päivä paikallisten kanssa pikkubusseilla ensin Cuscosta pieneen Santa Marian kylään ja sieltä toisella pikkubussilla Hidroeléctricaan. Hidroeléctricasta piti vielä kävellä reilun parin tunnin matka junaraidetta pitkin ennen kuin saavuttiin turisteja kuhisevaan Machu Picchun kylään.

Machu Picchun kylä on yksi absurdeimmista paikoista joissa olen koskaan käynyt. Koko mesta pyörii turisteja varten, ja keskellä kylää kulkee junarata. Hotellien, ravintoloiden ja turistiliikkeiden lisäksi siellä ei ole käytännössä mitään. Me ei oltu hommattu hotellia etukäteen, mutta löydettiin helposti ihan kiva huone 60 solella (16 eurolla).

thumb_DSC04234_1024

Seuraavana aamuna lähdettiin Machu Picchulle. Ihan hieno paikka, vaikka itse olen tykännyt enemmän monista muista raunioista joilla olen käynyt Perussa. Jotenkin tuo Machu Picchu vaikutti liian sliipatulta ja restauroidulta. Päivän ehkä hienoin juttu oli kiipeäminen läheiselle huipulle, Wayna Picchulle. Vettä satoi taukoamatta, joten kuvia ei hirveästi viitsitty napsia. Jos siis haluatte nähdä kuvia Machu Picchusta niin googlatkaa.

Wayna Picchun huipulla.

Wayna Picchun huipulla.

Paluu Machu Picchun kylästä Cuscoon hoidettiin samalla tavalla kuin tulokin, paitsi että pysähdyttiin matkalla yhdeksi yöksi Santa Teresan kylään. Siellä oli yksi matkan ehdottomista helmistä: Cocalmayon kuumat lähteet. Teki kutaa makoilla 40-44 asteisissa luonnonlähteissä Machu Picchu -päivän päätteeksi. Santa Teresasta löytyi myös mukava hostellihuone 30 solella. Seuraavana päivänä palattiin Cuscoon, oltiin siellä vielä yksi yö, ja sitten lennettiin takaisin Limaan.

Limassa nautitaan nyt ihmiselle täydellisestä ilmasta: kosteaa, lämpöä parikymmentä astetta ja pilviä niin paljon ettei ikinä tarvitse pelätä ihon palamista. Etenkin Cuscon vähähappisen, kuivan ja iltaisin kylmän ilman jälkeen tämä tuntuu ihanalta. Mulla jatkuu huomenna opinnot, mutta Aleksi on täällä siitä huolimatta onneksi vielä pari viikkoa.

Aleksi on täällä ollessaan aloittanut myös tubettamisen, ja mä oon päässyt treenaamaan uuden videokameran käyttöä. Tässä linkit sademetsän ja Cuscon tubetuksiin jos joku haluaa katsoa. Eikä huolta, en mäkään tajua puoliakaan noista vitseistä. Kuvia reissusta löytyy lisää facebookista.

Kuulemisiin!

Loma

Hei! Pahoittelut pitkästä blogihiljaisuudesta. Ilmeisesti mulle on käynyt tämä varsin yleinen ilmiö ulkomailla asuvien bloggauksessa: aluksi tekstiä tulee koko ajan, mutta kun elämä tasoittuu ja kaikki tuntuu jo jokseenkin normaalilta, alkaa kirjoitussuoni tukkeutua. Lisäksi mulla viimeinen kuukausi opiskeluita oli aivan raastava, joten liikaa aikaa ei ollut. Jokainen päivä meni samalla kaavalla: seitsemältä herätys, proteiinipirtelöä aamupalaksi, klo 8–18 luentoja tai kirjastossa lukemista ja yliopistolla euron lounas, kuuden jälkeen salille, puoli yhdeksältä kotiin, iltapalaksi kaksi keitettyä kananmunaa ja salaattia, suihkuun, jakso How I met your motheria Netflixistä ja kymmeneltä nukkumaan. Ja sama toistui joka päivä. Että nytpä tiedätte aika tarkalleen mitä oon tehnyt. Ei siitä sen enempää.

Yliopiston lounas.

Yliopiston lounas.

Bongasin yhden kampuksella asuvista peuroista.

Bongasin yhden kampuksella asuvista peuroista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisten yhdeksän opiskelupäivän aikana mulla oli viisi lopputenttiä, esitelmä ja essee. Yhteensä näiden neljän kuukauden aikana lukemista oli noin 4200 sivua, joista suurin osa tuli noihin lopputentteihin. Välillä meinasi usko loppua, mutta vaikuttaa siltä että kaikki kurssit menivät läpi. Yhden kurssin tuloksia vielä odottelen, mutta sen suhteen ei pitäisi olla ongelmia. Sain väli- ja loppukokeista hyväksyttyjä arvosanoja koko skaalalla eli kaikkea mahdollista yhdestätoista (alin hyväksytty) kahteenkymmeneen (paras mahdollinen arvosana). Loppuarvosanoihin olen todella tyytyväinen.

Kauppahallista löytyy kaikkea jännää.

Kauppahallista löytyy kaikkea jännää.

Marsu tai kani lounaaksi?

Marsu tai kani lounaaksi?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Loma mulla alkoi pari viikkoa sitten, ja nyt olen tehnyt kaikkea mitä en lukukauden aikana ennättänyt. Olen esimerkiksi tutustunut moniin Liman kaupunginosiin, ollut telttailemassa Andeilla, käynyt elokuvissa ja teatterissa, pyörinyt kirpputorilla, suunnitellut elokuun reissua Cuscoon ja Puerto Maldonadoon ja yrittänyt saada gradusuunnitelmia vähän etenemään. Lisäksi meidän sikuriryhmällä on ollut useampia keikkoja. Olen alkanut tykätä Limasta koko ajan enemmän, kun nyt osaan jo suunnilleen toimia täällä ja esimerkiksi kulkea paikasta toiseen. Mitään bussiaikatauluja tai -reittejähän täällä ei ole, karttoja vain vähän, yhdellä kadulla monta eri nimeä, sama nimi monella kadulla jne. Taksikuskeillekin pitää osata itse neuvoa reitti ja täytyy tietää mikä on sopiva hinta mistäkin bussi- tai taksimatkasta. Aluksi tuntuikin etten pysty tekemään täällä yhtään mitään, mutta nyt tulee jo aika usein onnistumisen kokemuksia, kun selviän monista jutuista suhteellisen vähällä säädöllä.

Barrio chino, eli kiinalainen kaupunginosa.

Barrio chino, eli kiinalainen kaupunginosa.

Liman keskustassa.

Liman keskustassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime viikonlopun vaellusreissu Marcahuasiin Andeille oli hieno, vaikkakin aika haastava. Matkustettiin ensin bussilla pieneen San Pedro de Castan kylään, ja totuteltiin siellä korkeuteen (3200 metriä merenpinnasta) yhden yön ajan. Seuraavana päivänä pakattiin aasin selkään vedet, polttopuut ja eväät ja vaellettiin 4100 metrin korkeuteen. Kaikkia tavaroita ei aasi jaksanut kantaa, joten mä toimin toisena aasina ja kuskasin rinkkaa selässä. Aika tiukkaa vaeltaa tollasessa korkeudessa, mut päästiin perille. Marcahuasissa ihailtiin hienoja kallioita ja kivimuodostelmia, esi-inkakautisten rakennusten raunioita ja ehkä Perun upeinta tähtitaivasta. Telttailu oli vähän vilpoisaa, kun yöllä lämpötila laski lähelle nollaa ja Clas Ohlsonin viiden euron makuupussi ei ihan soveltunut sellaisiin oloihin. Nukkuminen jäi vähiin, mutta reissu oli ehdottomasti sen arvoinen.

thumb_DSC04031_1024

Bussin odottelua.

Aamupalalla paikallisessa ravintolassa oli kai hauskaa.

Aamupalalla ravintolassa San Pedrossa oli kai hauskaa.

 

Aasin pakkausta San Pedrossa.

Aasin pakkausta.

thumb_DSCN3133_1024

Paikalliset tädit painoivat menemään puolta nopeampaa kuin me. Takana San Pedro de Castan kylä.

thumb_20150718_112229_1024

Amélie, Dell ja minä.

thumb_DSCN3213_1024

Ruokaa!

Ruokaa!

 

thumb_20150719_070633_1024  thumb_DSC09279_1024

 

Tällaista tänne. Kuullaan taas!

Pikavisiitti Boliviaan

Viime viikonlopun viisuminuusintareissu Boliviaan meni aivan hämmentävän ja epäperumaisen sujuvasti. Perjantai-iltapäivänä lensin Limasta Juliacaan lähelle Bolivian rajaa. Lento oli kolme tuntia myöhässä, mutta lentoyhtiö tarjosi hyvän välipalan kentällä, joten mikäs siinä. Vähän ennen puolta yötä saavuin Juliacaan, ja mun couch surfing host tuli mua vastaan kentälle. Lauantaiaamuna varhain lähdin bussilla ensin Punoon, sieltä Perun ja Bolivian rajalle ja passin leimailun jälkeen Copacabanaan jossa olin yhden yön hotellissa. Sunnuntaina matkasin Copacabanasta takaisin Perun puolelle, pyörin päivän Punossa ja menin illalla taas Juliacaan saman couch surfaajan luokse. Tänään aamulla lensin takaisin Limaan.

Raja oli jotenkin tunnelmallinen.

Raja oli jotenkin tunnelmallinen.

Copacabana on tosi kaunis pikkukaupunki. En tehnyt mitään kummempaan, vaan kiertelin kaupungilla, kiipesin läheiselle kukkulalle katsomaan maisemia ja kävin syömässä hyvin pariin otteeseen. On se titicaca-järvi kaunis. Ennen maahantuloa olin vaihtanut 40 Yhdysvaltojen dollaria Bolivian valuuttaan, mutta en saanut vajaan vuorokauden aikana tuosta summasta käytettyä kuin alle puolet, hotelliyö mukaanlukien. Hintataso on siis huomattavasti alhaisempi kuin Perussa.

Titicaca.

Titicaca.

Tämän pikareissun perusteella julistaisin, että Bolivia on mahdollisesti maailman folkloristisin valtio. Todella monet ihmiset käyttävät perinteisiä asuja, lähes kaikilla näkemilläni naisilla on pitkä musta tukka kahdella letillä, busseissa soi lattaripopin sijaan bolivialainen musiikki ja ihmiset puhuvat keskenään aymaraa, eivät espanjaa. Kaikki kuitenkin osaavat myös espanjaa, joten kommunikaatio-ongelmia ei ollut. Boliviaa täytyy joskus päästä koluamaan paremmalla ajalla.

Copacabana.

Copacabana.

Vähän haastetta reissuun toivat korkeus ja kylmyys. Koko reissun ajan olin vähintään 3800 metrin korkeudessa merenpinnasta, ja välillä käväisin yli neljässä kilometrissäkin. Mitään pahaa vuoristotautia ei onneksi tullut, mutta päätä särki ja väsytti lähes koko viikonlopun ajan. Lisäksi kylmyys tuli mulle ainakin osittain yllätyksenä. Yöllä lämpötila tippui nollaan tai vähän sen alapuolelle, taloissa ei ollut lämmitystä ja rakennukset muutenkin olivat tosi heppoisia. Niinpä nukuin makuupussissa päälläni kolme paitaa, takki, villasukat, kaksi paksua täkkiä jne. Haaleaa vettä oli ainoastaan Copacabanan hotellin suihkussa, muuten hanoista tuli aivan jäätävän kylmää vettä. Aika retkeilyhenkinen viikonloppu siis.

Jälleen Perussa.

Jälleen Perussa.

Mutta pääasiahan tällä visiitillä oli uusia viisumi. Olin toivonut saavani viisumin kuudeksi kuukaudeksi, ja rajalla pyysin virkailijalta oikein nätisti onnistuisiko sellainen. Täti vähän tuhahteli ja mutisi itsekseen, kunnes sanoi mulle että turistiviisumilla saa olla Perussa vuoden aikana yhteensä korkeintaan 183 päivää. Tällaista sääntöä en ole koskaan kuullut. Ainakin lukemani mukaan tuollaista rajoitusta ei ole, vaan sääntönä on ainoastaan että yksittäinen viisumi voi olla voimassa korkeintaan kuusi kuukautta. Onnekseni rajavirkailija ei ilmeisesti ollut ihan kympin oppilas matematiikassa, ja sanoi mulle että koska maksimimäärä vuodessa on 183 päivää, ja olen jo ollut maassa kolme kuukautta, hän voi myöntää minulle vain 150 päivää. Täysin epäloogista, mutta enpä jäänyt valittamaan. Nyt mulla on siis viisumi seuraavaksi viideksi kuukaudeksi. Täytyy katsoa miten saa sumplittua loppuajan, mutta sitä ehtii murehtia syksymmällä.

Sademetsä

Toissaviikolla olin yhden kurssini tiimoilta Satipossa Perun sademetsässä. Reissu oli todella intensiivinen mutta antoisa. Tutustuimme vaikka kuinka moniin ihmisiin ja näimme upeaa luontoa. Vierailimme mm. kahvin ja kaakaon viljelijöiden ja tuottajien luona, kolmessa natiiviasukkaiden kylässä, nunnan perustamassa orpokodissa, paikallisradiossa, ananaspellolla ja pienessä kyläkoulussa. Jututimme esimerkiksi turismin kanssa työskenteleviä tyyppejä, 97-vuotiasta siirtolaista ja paikallisia poliitikkoja. Tunnuimme olevan tosi suuri uutinen Satipossa, ja meistä tehtiin jopa ohjelma paikallistelevisioon. Reissu ei ainakaan vähentänyt mun poltetta päästä joskus sademetsään pidemmäksikin aikaa. Kuvat kertokoot enemmän.

Satipo

Satipo.

Kyläkoulu kaikkine oppilaineen (yksi luokka kaiken ikäisille) ja meidän kurssilaiset.

thumb_DSC_8838_1024

Kahvipensas.

Kahvipensas.

Kahvia kuivumassa.

Kahvia kuivumassa.

Kaakao.

Kaakao.

thumb_DSC03946_1024

Ananaspellolta.

Vesiputous.

Päästiin uimaankin.

Päästiin uimaan vesiputouksen juurelle.

Paikallinen yrttitohtori parantaa yhtä meidän ryhmäläistä.

Yrttitohtori parantaa yhtä meidän ryhmäläistä.

Puerto Ocopa.

Puerto Ocopa.

Yhdessä kylässä paikalliset olivat järjestäneet kokkauskilpailun, ja meidän piti valita voittajaperheet.

Yhdessä kylässä paikalliset olivat järjestäneet kokkauskilpailun. Meidän tehtävänä oli maistella kaikkea ja valita voittajaperheet.

Myös proffa pääsi maistelemaan ruokia.

Myös proffa pääsi maistelemaan ruokia.

thumb_DSC_9215_1024

Asháninkoja.

thumb_DSC_0134_1024

Ei lisättävää.

Nyt elän jälleen normaalia arkea Limassa. Tänään oli luennolla taas hieno osoitus yliopiston koulumaisuudesta, kun luennon alussa pari kaverusta kuiski toisilleen, ja proffa päätti sen takia laittaa istumajärjestyksen uusiksi. Ei kai siinä mitään, mutta mua vähän huvitti.

Tulevana viikonloppuna lähden uusimaan viisumia Bolivian puolelle. Toiveissa olisi tällä kertaa saada viisumi kuudeksi kuukaudeksi (viimeksi mulle annettiin vain 3 kk), ja olenkin henkisesti valmistautunut vetämään rajalla vaikka kunnon itkukohtauksen jos tilanne sitä vaatii. Bolivian pikareissun jälkeen mun on tarkoitus olla Limassa muutama kuukausi ja vääntää raivolla loppuun tämän lukukauden kurssit. Seuraavan kerran reissausta on tiedossa vasta elokuussa, kun näillä näkymin saan rakkaan Aleksin tänne ja lähdetään yhdessä mm. valloittamaan Machu Picchua.

Kuullaan taas 🙂